Elokuussa kävin kuuntelemassa Katriina Tiiran luennon, josta kirjoitin oman postauksen. Eilen oli taas uusi luento peloista. Olin odottanut tätä erityisellä mielenkiinnolla, koska tällä hetkellä ääniarkuus on meillä Ringon kanssa ajankohtainen aihe. Klassisella ehdollistamisella ääniarkuutta on saatu hallittua ja hillittyä. Ringon ääniarkuus ei ole onneksi mistään sieltä pahimmasta päästä, että koira menisi läpi seinien, joka tapauksessa minua kiinnostaa nimenomaan ne vaikuttavat tekijät ja kaikki tutkimustiedot aiheesta. Eroahdistus on myös sellainen suuri mysteeri, mikä minua on aina kiinnostanut.
Luennon alussa käsiltetiin aihetta lateralisaatio, mikä on mielestäni erityisen kiinnostava aihe ja haluaisin ehdottomasti perehtyä aiheeseen syvemmin. Aivopuoliskojen erilaisuudesta eli lateralisaatiosta, on tiedetty jo pitkään. Koirien lateralisaatiota on tutkittu kuitenkin yllätys yllätys hyvin vähän. Eläimillä oikea aivopuolisko käsittelee pelkoa ja epävarmuutta (perääntyminen). Vasen aivopuolisko lähestymistä ja uteliaisuutta. Koirilla joitakin viitteitä, että esimerkiksi tutuille ihmisille häntä heiluu enemmän oikealle, vieraille koirille enemmän vasemmalle. Lateralisaatiota voidaan tutkia myös esimerkiksi kiharan/pyörteen suunnasta (rakenteellinen) sekä tassuisuudesta (motorinen).
Tämä jälkeen siirryttiin pelokkuuteen. Pelokkuuden ilmenemisessä on hyvin suuria rotukohtaisia eroja ja kaikkia rotuja ei läheskään ole tutkittu, joten tietoa on hyvin vähän. Tähän astisten tutkimusten mukaan, pienet koirat ovat pelokkaampia ja agressiivisempia, kuin isot koirat. Pienillä koirilla on myös tutkitusti enemmän ongelmakäyttäytymistä (mm. astumista, omistajaa kohtaan agressio, eroahdistus jne.). Kallon muodolla voi myös olla vaikutusta. Tutkimuksissa pitkäkalloiset ja kevyet koirat (käytetään monesti metsästyksessä) pelkäsivät eniten ääniä ja olivat pisimään peloissaan. Pyöreäkalloiset (monesti seurakoiria) ovat tutkimusten mukaan ihmisystävällisempiä ja sosiaalisempia.
Pelokkuus on tutkitusti vahvasti perinnöllistä (30-50% perimää). Puuttellinen emon hoito, huono sosialistaminen ja huonot kokemukset vaikuttavat myös voimakkaasti. Yleistynyt arkuus (uudet ihmiset, tilanteet, koirat) on ajateltu olevan perinnöllisen arkuuden merkki.
Pelokkuuden jälkeen käsiteltiin ääniarkuutta, joka myöskin tutkitusti on voimakkaasti periytyvää. Joissain roduissa ääniarkuus on saattanut "vahingossa" yleistyä, koska siihen ei ole kiinnitetty jalostuksessa huomiota. Myöskin sterilisaatio altistaa ääniarkuudelle. Ääniaran koiran kortisoliarvot nousevat 207% ja pysyvät korkeana 40 minuuttia äänialtistuksen jälkeen. Tutkimuksien mukaan omistajan reaktiolla ei ole väliä, mutta toisen koiran läsnäolo lieventää reaktiota.
Ääniarkuuden jälkeen käsiteltiin viimeiseksi eroahdistusta. Eroahdistuksen diagnosointi on vaikeaa ja sitä onkin todella vaikea tutkita (yksinolo-ongelmat eivät ole eroahdistusta). Eroahdistus esiintyy usein koirilla, joille omistaja on erityisen tärkeä emotionaalisesti, kaikki tällaiset koirat eivät kuitenkaan kehitä eroahdistusta. Eroahdistuksesta ei siis ole mitään selviä tutkimustuloksia. Tähän asti on tehty yksi kunnollinen tutkimus (215 koiraa, joilla eroahdistus), jossa todettiin että eroahdistuksesta kärsivät koirat ovat useammin steriloituja uroksia. 43,5% koirista myös ääniarkoja, eroahdistuksen lisäksi. Tutkimuksissa nousi myös esille kolme koirarotua, joilla eroahdistusta on suhteessa enemmän; cockerspaniel, mäyräkoira ja snautserit. Eroahdistu alkaa keskimäärin 1,5 vuoden iässä.
Tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen luento! 5/5!
Tämä jälkeen siirryttiin pelokkuuteen. Pelokkuuden ilmenemisessä on hyvin suuria rotukohtaisia eroja ja kaikkia rotuja ei läheskään ole tutkittu, joten tietoa on hyvin vähän. Tähän astisten tutkimusten mukaan, pienet koirat ovat pelokkaampia ja agressiivisempia, kuin isot koirat. Pienillä koirilla on myös tutkitusti enemmän ongelmakäyttäytymistä (mm. astumista, omistajaa kohtaan agressio, eroahdistus jne.). Kallon muodolla voi myös olla vaikutusta. Tutkimuksissa pitkäkalloiset ja kevyet koirat (käytetään monesti metsästyksessä) pelkäsivät eniten ääniä ja olivat pisimään peloissaan. Pyöreäkalloiset (monesti seurakoiria) ovat tutkimusten mukaan ihmisystävällisempiä ja sosiaalisempia.
Pelokkuus on tutkitusti vahvasti perinnöllistä (30-50% perimää). Puuttellinen emon hoito, huono sosialistaminen ja huonot kokemukset vaikuttavat myös voimakkaasti. Yleistynyt arkuus (uudet ihmiset, tilanteet, koirat) on ajateltu olevan perinnöllisen arkuuden merkki.
Pelokkuuden jälkeen käsiteltiin ääniarkuutta, joka myöskin tutkitusti on voimakkaasti periytyvää. Joissain roduissa ääniarkuus on saattanut "vahingossa" yleistyä, koska siihen ei ole kiinnitetty jalostuksessa huomiota. Myöskin sterilisaatio altistaa ääniarkuudelle. Ääniaran koiran kortisoliarvot nousevat 207% ja pysyvät korkeana 40 minuuttia äänialtistuksen jälkeen. Tutkimuksien mukaan omistajan reaktiolla ei ole väliä, mutta toisen koiran läsnäolo lieventää reaktiota.
Ääniarkuuden jälkeen käsiteltiin viimeiseksi eroahdistusta. Eroahdistuksen diagnosointi on vaikeaa ja sitä onkin todella vaikea tutkita (yksinolo-ongelmat eivät ole eroahdistusta). Eroahdistus esiintyy usein koirilla, joille omistaja on erityisen tärkeä emotionaalisesti, kaikki tällaiset koirat eivät kuitenkaan kehitä eroahdistusta. Eroahdistuksesta ei siis ole mitään selviä tutkimustuloksia. Tähän asti on tehty yksi kunnollinen tutkimus (215 koiraa, joilla eroahdistus), jossa todettiin että eroahdistuksesta kärsivät koirat ovat useammin steriloituja uroksia. 43,5% koirista myös ääniarkoja, eroahdistuksen lisäksi. Tutkimuksissa nousi myös esille kolme koirarotua, joilla eroahdistusta on suhteessa enemmän; cockerspaniel, mäyräkoira ja snautserit. Eroahdistu alkaa keskimäärin 1,5 vuoden iässä.
Tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen luento! 5/5!
