perjantai 31. maaliskuuta 2017

Elämää kolmen koiran kanssa


Asumme koirien kanssa väliaikaisesti vanhempieni luona, joten nyt meidän lauma on väliaikaisesti kasvanut yhdellä sekarotuisella tyypillä. Kolmen koiran kanssa liikkuminen on melkoista solmussa olemista. Oikeasti meillä on kyllä mennyt tosi hyvin ja solmutta kulkeminenkin onnistuu suurimmaksi osaksi. Ringo on tietysti melko huvittavan näköinen pikkarainen näiden isojen sekoitusten seassa, mutta kovin hän on tomera ja koirat tulee keskenään kivasti juttuun. Ringo ja Remu väistelevät toisiaan, mutta lenkeillä mennään kuitenkin vierekkäin ja samoissa hajuissa kiinni. Iines ja Remu ovat tunteneet ja nähneet viikottain pennusta asti.

Ollaan liikuttu paljon, tehty pitkiä lenkkejä, käyty koirapuistoissa ja tsekattu myös enismmäistä kertaa Sipoon koirametsä. Hiekkamontulla koirat kävivät myös rallaamassa ja nämä isot tyypit päättivät heittää talviturkitkin samalla. Rikkoivat rannasta jäätä ja menivät veteen makaamaan. Rehatessa tulee tietysti kuuma ja onhan nyt ollut ihan mahtavat lämpöset ilmat (jos ei lasketa nyt tätä loppu viikon lunta). Ringo juoksi perässä minkä pienistä kintuistaan pääsi.

Remun kanssa on pitänyt treenata hihnassa kulkemista ja koirien ohittamista. Ringo treenaa siinä samalla näitä samoja juttuja. Naturisin makkaraa olen nyt syöttänyt lenkeillä ja se kelpaa kaikille oikein hyvin. Ringo ja Remu ovat niitä vähän nirsompia tapauksia, niin hyvin on ainakin nyt tuon makkaran avulla koirat hanskassa. Iines on niin varma nakki, että sen kanssa ei onneksi tarvitse käydä näitä perus juttuja enää läpi, niin tavallaan sitä taluttaa ja kouluttaa kahta koiraa ja Iines vaan kulkee mukana.

Viikko sitten oli myös yksi kouluttajakoulutuspäivä. Käytösketjujen tekoon vähän lisäboostia. Olin itse aika huonossa kunnossa, joku ihme paha flunssa eikä ääni kulkenut. Vihjesanojen käyttö oli tietysti haastavaa, mutta saatiin me kuitenkin jotakin tehtyä. Iines oli aika hitaalla tuulella, tai sellaisella verkkaisella tuulella. Se on nyt monesti näissä koulutuspäivissä ollut samanlainen, en tiedä onko se autossa odottelu tai joku sellainen, mikä syö sitä koiran virettä pois. Se kyllä tekee mielellään ja hyvällä fiiliksellä, mutta asteen säpäkämminkin voisi tehdä. Pitää ensi kerralla ottaa jotain parempaa herkkua, niin josko sillä saisi koiraan vähän lisäpuhtia.

Nauroin tälle Hallan pamille, pakko jakaa se tännekkin, on niin hauska ilme tuolla koiralla!

2 kommenttia:

  1. No mä olenkin sun instasta katsellut, että mikäs kaveri tää kolmas koiruus on. :) Selvisipä sekin!

    VastaaPoista